Dokumentit

Brooklynin pojat
Elokuvateatterissa 5.9.2014

brooklyninpojat

Ohjaaja, käsikirjoittaja Inderjit Kaur Khalsa muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2000. Näyttelijän ammatti vaihtui pian kulkurin tiehen, kun hän yhdessä amerikkalaisen miehensä kanssa päätti lähteä seuraamaan henkistä polkua. Viiden vuoden ajan he matkasivat osavaltiosta toiseen vieraillen eri koulukuntien opettajien luona. Matkan aikana heistä tuli joogeja, sikhejä ja yhteisen lapsensa vanhempia. Lapsen syntymän jälkeen he päättivät asettua Suomeen, mutta pian parin tiet erkanivat ja isä palasi takaisin New Yorkiin.

Inderjit lähti tekemään Brooklynin poikia syyllistettyään ex-aviomiestään riittävän pitkään. Hänen pyrkimyksenä oli saada isä ymmärtämään, että poika tarvitsee tätä. Kahden mantereen välinen vanhemmuus on raskasta jokaiselle. Vaikka poika vaikuttaakin sopeutuneen isän muutamaan vierailuun vuodessa, niin syvemmällä häntä piinaa suru ja ikävä. Tutkimusmatkan aikana Inderjit löytää yllättävän vastauksen suvun isien poissaoloon poikiensa elämästä ja seuraukset näkyvät heissä jokaisessa. Katkaistakseen kierteen oman poikansa kohdalla Inderjitin onkin tehtävä muutos omassa suhtautumisessaan tilanteeseen.

Facebook-sivut
https://www.facebook.com/brooklyninpojat

Levittäjä
http://www.blacklionpictures.fi/

Finnkinon sivut
http://www.finnkino.fi/eng/Event/300352/

Traileri